tiistai, 7. heinäkuu 2009

Hiljaiseloa

Nyt kesällä on jääny tänne kirjoittaminen ihan kokonaan. Järkytyin, kun arkistosta on jäänyt kesäkuu ihan kokonaan välistä. :o Mutta osasyyllinen siihen on mun läppäri, se oli nimittäin tosi monta viikkoa kesän alussa epäkunnossa. Joten ei kai se mikään ihme ole. Näin kesällä tää mun kirjoittaminen aina tökkii ja ajattelin nyt viettää ihan kunnolla hiljaiseloa tän kanssa. Kun on ollut niin pitkä tauko, on tosi vaikeeta alottaa yhtäkkiä taas kirjottamaan. En tiiä pitäiskö kertoa tapahtumia mitä siinä välillä on tapahtunu, vai jatkaa ihan niinkun taukoa ei olis ollutkaan. Sen takia jätän tarkoituksella tämän päivittelyn väliin ja jatkan taas syksyllä. Jos oikein innostun, saatan perustaa kokonaan ihan uuden blogin ja aloittaa ihan alusta. Tahtoisin saada postauksiin enemmän kuvia kuin sanoja. Mutta katsellaan nyt.

keskiviikko, 27. toukokuu 2009

good bye my love

Se ei ole melkein koskaan koulussa enää. Lauantain jälkeen saatan törmätä siihen pari kertaa, sitten syksyllä se aloittaa uudessa koulussa. Se lähtee pois, ennen kun mä oon ehtinyt tehdä tälle yhtään mitään. Edes hymyilemään sille niin että se näkee. Mä olen niin tymä.

sunnuntai, 24. toukokuu 2009

Onko mulla mitään merkitystä sulle?

Mä haluaisin vaan tietää, että missä mennään. Haluaisin aika kovasti tietää, että onko mulla hyvää ystävää vai ei. Sen tyhjät lupaukset vaan kaikuu mun korvissa, mutta mitään ei silti ikinä tapahdu. Se lupaa, mutta ne lupaukset on yhtä tyhjän kanssa. voit aina soittaa mulle, jos sun tarvii saada puhua. Aijaa? Soitin viime viikolla. Sä et voinut puhua. Soitin toissa päivänä. Sä et ollut kotona, etkä voinut puhua. Soitin tänään, sun serkku on teillä, sä et voinut puhua. mä tuun tässä joku päivä teille, jooko? =) Tästä on noin vuosi aikaa, sä et ole vieläkään käynyt meillä kertaakaan. nyt oikeesti toteutetaan se meidän suunnitelma. Tästä on pari kuukautta, ei olla vieläkään nähty vapaa-ajalla. sulle on niin helppo puhua, välillä tuntuu että oot mulle enemmän kun kaveri, ihan kun pikkusisko. Mutta mä en siltikään tiedä mitään sun asioista. Sä tuut koulussa mun viereen puhumaan toisen kaverisi kanssa kaikesta mitä viikonloppuna on tapahtunut. Varotte sanomasta mitään nimiä tai paljastamasta niitä juttuja mulle. Mä kysyn sulta, että mitä kuuluu. Sä vastaat että tosi hyvää. Sitten mä kuulen, kun sä puhut toisen kaverin kanssa, miten huonosti sun asiat on. mä kuuntelen sua aina, jos sulla on kerrottavaa, oot auttanu mua niin paljon. Aina kun mä yritän kertoa sulle jotain, sä et oo muka kotona, että ehtisit puhumaan. Tai sun täytyy mennä jonnekin, jos ollaan mesessä. Koulussa ei voi puhua, kun kaikki muut on ympärillä, etkä halua että koko koulu saa tietää sun asioista. Välillä musta vaan tuntuu, että koko koulu tietää enemmän sun asioista kun minä.

Mä pidän sua mun parhaana ystävänä, oikeestaan nyt täytyy sanoa, että mä pidin. Luulin että mullakin on sulle oikeesti jotain merkitystä, sun sanat kuulosti niin ihanalta, mitä sanoit mulle. Päivä päivältä vaan tuntuu enemmän, ettei ne oikeesti tarkota mitään. Mä oon sun kaveri, mutta en ystävä. Sulla ei ole ikinä aikaa kuunnella mua. Musta on epäreilua, että tiedät kaikki mun kipeimmätkin asiat, mutta mä en tiedä susta mitään. Vaikka mulle piti olla helppo puhua. Mun piti olla sulle melkein kun pikkusisko. Mun piti ja mun piti. Mutta mä en ole. Mitään. Mä en ole sulle yhtikäs mitään.

Kuulostaako tää teistä muka reilulta ystävyydeltä?

Mä vielä pidän siitä niin paljon, se on ehkä ihanin ystävä joka mulla on ikinä ollu. Pistää mielen matalaks, kun tajuaa, ettei oo ollut toiselle sitä samaa. Edes vähän sinne päin. Mä en haluais luopua siitä, mutta se näyttää jo luopuneen musta. Mä en jaksa miettiä tätä ite, miksen vaan mene sille ja kerro miltä tuntuu. En vaan uskalla, koska se kuitenkin käsittää mut väärin ja sitten kaikki on ihan pilalla. En haluais vaikuttaa mustasukkaselta ruikuttajalta. Mä en vaan jaksa tätä näin, kun mulla ei ole enää ketään kuka kuuntelis mua. Se ymmärti mua parhaiten.

perjantai, 22. toukokuu 2009

Tylsä viikonloppu

Koko ajan vaan odotan
et tapahtuis jotain
Sun otteesi irtoaa
Oon kiinni ja irrallaan

maanantai, 18. toukokuu 2009

I love u dad

Katoin äsken Suomen Huippumalli haussa ja nyt itken. Niiden kuvien piti  tuoda esiin joku tunne tai asia, joka liittyy syvästi niihin malleihin itseensä. Janinalla oli kuvassa valkoinen toppi, johon oli itse maalannut tekstin "I love u dad", koska Janina ei ole kuulemma koskaan sanonut sitä isälleen, vaikka tahtoisi. Sen on niin vaikeaa kertoa kenellekään, että rakastaa. Tajusin, että mulla on ihan sama juttu. En mä oo ikinä ollut isän kanssa missään huonoissa väleissä, mutta mä en ole ikinä sanonut sille, että rakastan sitä. Vaikka mun pitäis. Mä en osaa sanoa sitä yhtään kellekään ja sen takia mulla on niin paha olo nyt. Rakastanko mä edes yhtään ketään? Tää on mulle aika vaikea asia ja tunnen itteni niin tyhmäksi, kun en koskaan sano kellekään, vaikka rakastankin. Mulla on paljon tärkeitä ihmisiä, mutta ne ei tiedä että on mulle tärkeitä. Olenko mä jotenkin kylmä ja sydämetön ihminen? Mä en vaan pysty siihen.

Enkä mä pysty kirjottamaan just nyt yhtään mitään

http://www.nelonen.fi/huippumalli/kilpailukuvat/jakso06.html