Mä haluaisin vaan tietää, että missä mennään. Haluaisin aika kovasti tietää, että onko mulla hyvää ystävää vai ei. Sen tyhjät lupaukset vaan kaikuu mun korvissa, mutta mitään ei silti ikinä tapahdu. Se lupaa, mutta ne lupaukset on yhtä tyhjän kanssa. voit aina soittaa mulle, jos sun tarvii saada puhua. Aijaa? Soitin viime viikolla. Sä et voinut puhua. Soitin toissa päivänä. Sä et ollut kotona, etkä voinut puhua. Soitin tänään, sun serkku on teillä, sä et voinut puhua. mä tuun tässä joku päivä teille, jooko? =) Tästä on noin vuosi aikaa, sä et ole vieläkään käynyt meillä kertaakaan. nyt oikeesti toteutetaan se meidän suunnitelma. Tästä on pari kuukautta, ei olla vieläkään nähty vapaa-ajalla. sulle on niin helppo puhua, välillä tuntuu että oot mulle enemmän kun kaveri, ihan kun pikkusisko. Mutta mä en siltikään tiedä mitään sun asioista. Sä tuut koulussa mun viereen puhumaan toisen kaverisi kanssa kaikesta mitä viikonloppuna on tapahtunut. Varotte sanomasta mitään nimiä tai paljastamasta niitä juttuja mulle. Mä kysyn sulta, että mitä kuuluu. Sä vastaat että tosi hyvää. Sitten mä kuulen, kun sä puhut toisen kaverin kanssa, miten huonosti sun asiat on. mä kuuntelen sua aina, jos sulla on kerrottavaa, oot auttanu mua niin paljon. Aina kun mä yritän kertoa sulle jotain, sä et oo muka kotona, että ehtisit puhumaan. Tai sun täytyy mennä jonnekin, jos ollaan mesessä. Koulussa ei voi puhua, kun kaikki muut on ympärillä, etkä halua että koko koulu saa tietää sun asioista. Välillä musta vaan tuntuu, että koko koulu tietää enemmän sun asioista kun minä.

Mä pidän sua mun parhaana ystävänä, oikeestaan nyt täytyy sanoa, että mä pidin. Luulin että mullakin on sulle oikeesti jotain merkitystä, sun sanat kuulosti niin ihanalta, mitä sanoit mulle. Päivä päivältä vaan tuntuu enemmän, ettei ne oikeesti tarkota mitään. Mä oon sun kaveri, mutta en ystävä. Sulla ei ole ikinä aikaa kuunnella mua. Musta on epäreilua, että tiedät kaikki mun kipeimmätkin asiat, mutta mä en tiedä susta mitään. Vaikka mulle piti olla helppo puhua. Mun piti olla sulle melkein kun pikkusisko. Mun piti ja mun piti. Mutta mä en ole. Mitään. Mä en ole sulle yhtikäs mitään.

Kuulostaako tää teistä muka reilulta ystävyydeltä?

Mä vielä pidän siitä niin paljon, se on ehkä ihanin ystävä joka mulla on ikinä ollu. Pistää mielen matalaks, kun tajuaa, ettei oo ollut toiselle sitä samaa. Edes vähän sinne päin. Mä en haluais luopua siitä, mutta se näyttää jo luopuneen musta. Mä en jaksa miettiä tätä ite, miksen vaan mene sille ja kerro miltä tuntuu. En vaan uskalla, koska se kuitenkin käsittää mut väärin ja sitten kaikki on ihan pilalla. En haluais vaikuttaa mustasukkaselta ruikuttajalta. Mä en vaan jaksa tätä näin, kun mulla ei ole enää ketään kuka kuuntelis mua. Se ymmärti mua parhaiten.